Ensimmäinen karantteeniviikko on sujunut hyvin. Olemme terveitä ja rauhallisia. Aika kuluu hyvin kotitöitä tehdessä. Laitamme ruokaa ja leivomme, joogaamme ja poljemme kuntopyörää vuorotellen. Päätimme myös, että kauppareissut tehdään vuorotellen, kun kauppoihin saa mennä vain yksi kerrallaan. Näin kumpikin meistä pääsee välillä ulos. Mieheni kävi alkuviikosta luovuttamassa verta, kun hän sai vetoomusviestin sairaalasta ja kävi samalla kaupassa. Minun vuoroni päästä parin kilometrin kävelylle kauppaan, apteekkiin ja takaisin oli eilen, kun hain itselleni lisää lääkkeitä. Puistot on suljettu poliisin nauhoin, kaduilla kulki desinfiointiauto ruiskuttaen ja ihmiset kulkevat hengityssuojaimissa ja hanskoissa. Jäteastiat desinfioidaan ensin ulkoa ja vasta sitten jäteauto kuljettajineen tulee suojavaatetuksessa ja tyhjentää astiat. Seurasin työtä ikkunasta ja taputin kuljettajille. 

Ihmisten elämä on siirtynyt yhä enemmän verkkoon, kun monet työskentelevät ja käyvät koulua verkossa. Minullakin oli työhaastattelu videoneuvotteluna ja toinen haastattelukierros on ensi viikolla. Suomessa karantteenissa olevan Äitini kanssa puhun päivittäin. Eilen juhlimme suvun kanssa myös anoppini syntymäpäiviä virtuaalisesti! Huomenna taidan osallistua myös suomalaiseen virtuaalijumalanpalvelukseen. Suomen ulkoministeriöstä tuli kysely: olenko vielä Espanjassa, aionko jäädä tänne, onko minulla paluureitti selvillä ja tarvitsenko ulkoministeriön apua kotiinpaluussa? Täällä asuvana kyselyyn oli helppo vastata. En ole aikeissa tällä hetkellä palata Suomeen.

Joka ilta klo 20 espanjalaisilla parvekkeilla taputetaan terveydenhuoltohenkilöstön lähes yli-inhimilliselle työpanokselle. Sielläkin on ehkä uutisoitu, että Madridin tilanne on kriittinen. Tänä viikonloppuna messukeskukseen avataan 5500 paikkainen "hätäsairaala" ja hotelleja on jo otettu sairaalakäyttöön. Vanhainkotien tilanne on jo katastrofaalinen. Vanhainkoteihin ei ole päässyt vierailemaan 8.3. jälkeen. Epidemia raivoaa lähes sadassa madridilaisessa vanhainkodissa, eikä sairastuneita siirretä mihinkään, vaan he kuolevat laitoksissa. Perheet eivät siis pääse tapaamaan vanhuksia, eivätkä myöskään hautaamaan kuolleita.