Äitini kävi ennen joulua sekä omalääkärillä että fysioterapeutilla. Lääkitystä laskettiin ja samalla lisättiin jumppaliikkeitä. Kivut alkoivat lisääntyä ja kunto huonontua. Joulun välipäivinä menimme uudestaan omalääkärille, joka lisäsi lääkitystä ja seuraavaksi pitikin jo tilata ambulanssi, kun lääkitystä oli liikaa! Loppiaisen jälkeen kävimme uudestaan omalääkärillä ja Äiti oli taas yhden yön sairaalassa sisälläkin. Lopulta hän sai lähetteen kipupolille, jonne hän nyt odottaa aikaa, jotta asiantuntijat auttaisivat lääkityksen kuntoon laittamisessa. Sekä Äidin että minun hermot alkoivat jo olla kireällä. Kävin välillä ystävien kanssa kävelylenkeillä ja pääsin jopa kolme kertaa hiihtämäänkin, kun lunta saatiin Suomen etelärannikollekin. 

Kuukautiseni alkoivat yllättäen kolmen ja puolen vuoden tauon jälkeen!? Ne jäivät pois sytostaattihoitojen myötä. Minun tilanteessani kuukautisten paluu on huono asia, koska rintasyöpäni oli hormoniperäinen. Palasin Espanjaan edellispäiväiltana ja jo heti eilen olin onkologini vastaanotolla. Hän määräsi minut verikokeisiin hormonimäärityksiä varten. Sen perusteella hän päättää, mitä lääkitykselle tehdään. Minultahan lopetettiin kuukausittain pistettävä Zoladex-implantti viime keväänä. Voi olla siis, että joudutaan ottamaaan askel taaksepäin ja palaamaan taas Zoladexiin. Menen uudestaan onkologin vastaanotolle 24.1. Sain tänään jo matkalaukut purettua ja nyt yritän laskeutua tänne kotiin kahden ja puolen kuukauden poissaolon jälkeen. Palaan joogatunneille ja luvassa on taas vilkasta sosiaalista elämää. Ensi viikolla minulla on maanantaina silmälääkärin syksyllä määräämiä silmätutkimuksia ja tiistaina silmälääkärin vastaanotto.