Olen toipunut hyvin parin viikon takaisesta leikkauksesta. Sosiaalinen elämä on taas ollut hyvin vilkasta. Viime viikonloppuna vietin aikaa mieheni suvun kanssa, jota kutsun espanjalaisen TV-sarjan mukaan "Serranon perheeksi". En vielä lähes 12 vuoden kokemuksen perusteellakaan ole tottunut siihen, miten suoraan kommentoidaan toisen ulkonäköä, pukeutumista, syömistä jne. Tullaan ikään kuin liikaa toisen reviirille. Se ahdistaa minua kaikkien näiden vuosien jälkeenkin. Suomalaisena kaipaan yksityisyyttä ja omaa reviiriä.

Viikonlopun kokemusten jälkeen päätin ihan huvikseni vastata pariin netissä olleeseen sairaanhoitajan työhakemukseen. En ole hakenut töitä sairastumiseni jälkeen. Olen ollut töissä viimeksi Suomessa kesällä vuonna 2014. Jätin vakituisen työpaikkani täällä vuonna 2013, koska minulla meni päivittäin neljä tuntia työmatkoihin! Vastasin hakemuksiin maanantaina ja tiistaina minulle soitettiin naapurikylän vanhainkodista, jonne haetaan vastaavaa sairaanhoitajaa, ja kutsuttiin haastatteluun torstaina. Työaika olisi aamuvuoro maanantaista lauantaihin ja sen lisäksi kaksi iltaa viikossa. Minun oli siis pakko istua alas ja miettiä, haluanko todella palata töihin. Käytin vanhaa tekniikkaani ja laitoin plussia ja miinuksia paperille. 

Jos palaisin työelämään, tuntisin itseni jälleen tarpeelliseksi. Tämä tunne on minulta kotirouvana usein hukassa, vaikkei aikani pitkäksi tulekaan. Minulla olisi jotain omaa tämän sukuyhteisön ulkopuolella. Pääsisin eroon tästä sairastamisen myötä päälle jääneestä potilaan roolista. Saisin taas omat tulot. Samalla menettäisin vapauteni. En voisi samalla tavalla viettää aikaa eläkkeellä olevan mieheni kanssa, urheilla päiväsaikaan, matkustaa milloin haluan ja tulla esimerkiksi pitkiksi ajoiksi Suomeen kuten nyt olen voinut tehdä. Olisin taatusti väsynyt ja stressaantunut työskennellessäni kuutena päivänä viikossa espanjan kielellä. Jaksaisinko? Miten se vaikuttaisi terveyteeni? Miten se vaikuttaisi parisuhteeseen? Kuka hoitaisi kotityöt? Rahan vuoksi minun ei tarvitse mennä töihin. Puhuin mieheni ja yhden lääkäriystäväni kanssa. Vaaka kallistui kotirouvana pysymiseen ja ilmoitin, etten mene tänään työhaastatteluun. En lähetä enää työhakemuksia, koska töitä näyttää kyllä olevan. Minun pitää keskittyä nauttimaan kotirouvana olemisen hyvistä puolista.