Olin eilen onkologini vastaanotolla ja verikokeiden sekä densiometrian eli luuntiheyden mittauksen tulokset ovat kaikki kunnossa! Seuraava onkologin kontrolli on puolen vuoden päästä huhtikuun lopussa. Jos kaikki sujuu hyvin, saan lopettaa lääkityksen vuoden päästä syksyllä, kun olen syönyt sitä viisi vuotta. Harmillista on, että kokenut onkologini jää nyt eläkkeelle, mutta hän on eläkepäivänsä ansainnut 40 työvuoden jälkeen. Huhtikuussa tapaan siis uuden onkologin, joka perii eläkkeellejäävän kollegansa potilaat. Olin tässä kuussa myös reumalääkärin vastaanotolla. Hän lähetti minut veri- ja virtsakokeisiin sekä käsien röntgenkuvaan nähdäkseen sormieni artroosin asteen. Tutkimukset on jo tehty ja menen kuulemaan tuloksia 7.11. 

Sisareni kutsuu minua yltiösosiaaliseksi, mutta kulunut kuukausi on ollut minullekin rankka paketti. Olen tavannut erikseen jokaista neljää espanjalaista ystävätärtäni. Juhlimme yli 40 ihmisen voimin lankoni 60-vuotissynttäreitä ja mieheni teki pari paellaa. Olemme käyneet elokuvissa ja konserteissa. Kaiken kukkuraksi mieheni serkku Australiasta oli paikallisen vaimonsa kanssa meillä vierailulla viikon verran eli pyöritin majataloa englanniksi. Onneksi sentään välillä olen päässyt joogatunneille ja pyöräilemään. Toivottavasti marraskuu tuo tullessaan rauhallisempaa eloa. 

Espanjan vuonna 1975 kuolleen diktaattorin Francisco Francon jäännökset siirrettiin eilen pois kotimme lähellä sijainneesta Valle de los Caidosista eli Kaatuneiden laakson mausoleumista. Asiasta on kiistelty vuoden verran, koska Francon perhe ja äärioikeisto ovat vastustaneet siirtoa. Siirto kuitenkin tehtiin lopulta eilen helikopterilla ja Francon jäännökset siirrettiin perhehautaan vaimonsa viereen El Pardoon Madridiin. Keväällä kirjoitin blogissani vierailustamme mausoleumissa. Katalonian levottomuuksista on uutisoitu Suomessakin. En ole koskaan ollut kiinnostunut politiikasta, mutta tämän maan poliittinen kulttuuri vie viimeisenkin mielenkiinnon. Täällä äänestetään taas 10.11., kun maahan ei ole saatu aikaiseksi toimivaa hallitusta. Vaalit ovat jo toiset tänä vuonna ja neljännet alle neljän vuoden sisällä.