Helmikuun kuluessa olen jo ehtinyt käydä hammaslääkärissä ja eilen gynekologilla ja molemmilla käynneillä sain hyviä uutisia, että kaikki on kunnossa, eikä ainakaan vuoteen tarvitse mennä uudestaan! Nämä käynnit taitavat olla niitä, joita ihmiset mieluiten siirtävät niiden epämukavuuden vuoksi. Maaliskuussa on sitten vuorossa rinnan magneettikuva, verikokeet ja reumalääkärin vastaanotto. Huhtikuussa menen tapaamaan uutta onkologiani edellisen jäätyä eläkkeelle puolivuotistarkastuksen merkeissä. Ensi kuussa tulee jo viisi vuotta kuluneeksi rintasyöpädiagnoosin saamisesta.

Palattuani tammikuun lopussa Suomesta tänne aloin heti nukkua huonommin ja nivelrikkokivut alkoivat vaivata enemmän, vaikka täällä on parempi sää. Sain vahvistuksen epäilyilleni, että korkea ilmanala eli asuminen kilometrin korkeudessa pahentaa oloani. En kuulemma ole ollenkaan ainoa, joka kärsii korkealla asumisesta, vaikka tämä on urheilijoiden paratiisi ja monia muita vaivoja korkea ilmanala helpottaa. Minulle on suositeltu akupunktiota helpottamaan näitä vaivoja ja menen huomenna jo kolmatta kertaa. Akupunktiolääkärini herra Kan, joka muuten käy Suomessakin kouluttamassa, suositteli minulle nyt käyntiä kerran viikossa ainakin parin kuukauden ajan. Keväiset pyöräilysäät ovat jatkuneet ja mittariin on tullut jo lähes 300 kilometriä. Aion pitkästä aikaa hakea töitä ihan tositarkoituksella, kun on avautumassa minua kiinnostava työpaikka täällä Espanjan auringon alla.