Huomenna tulee kuluneeksi seitsemän vuotta rintasyöpädiagnoosin saamisesta. Kävin Madridissa kontrolleissa pari viikkoa sitten ja tänään onkologini soitti, että kaikki verikokeet, rinnan magneettikuva ja luuntiheysmittaus ovat kunnossa! Seuraava kontrolli on vasta vuoden päästä, kun tähän asti seitsemän vuoden ajan olen käynyt kontrolleissa puolen vuoden välein. Mikäli vuoden päästä kaikki on kunnossa, saan vihdoinkin lopettaa hormoniestolääkityksen! Samana päivänä pari viikkoa sitten kävin myös gynekologilla ja sieltäkin sain puhtaat paperit. Samalla Madridin reissulla kävin myös hammaslääkärini tarkastuksessa ja hampaatkin ovat terveet. Ihan huoppua! Tällä kertaa minua nimittäin pelotti erityisesti, koska kulunut vuosi ja varsinkin viime kuukaudet, olen ollut työn vuoksi stressaantunut ja se ei ole terveydelle hyväksi. 

Nyt työrintamallakin on helpottanut. Sain todella hyvän työparin tammikuussa ja yhteistyömme sujuu oikein mallikkaasti. Meillä on myös työtila ja tämän vuoden tavoitteena on osoittaa hankkeen tarpeellisuus ja toivottavasti saada jatkorahoitus Aurinkorannikolla tehtävälle sosiaalityölle. Asiakastyön, yhteistyöverkoston ja tiedottamisen lisäksi on kyselty palautteita suomeksi ja espanjaksi, tehty tuloksellisuusraporttia ja avustusanomuksia. Joulukuun Excel-kurssin jälkeen tammikuussa oli vuorossa pakollinen espanjalainen 56 tunnin ajankäytön ja stressinhallinnan kurssi, joka aiheutti enemmän stressiä kuin helpotti sitä. Viime viikolla suoritin vuosittaisen espanjalaisen työsuojelukurssin ja huomenna on vuorossa ensiapukoulutusta. Helmikuussa olin muutaman päivän Hampurin merimieskirkolla kriisikoulutuksessa. Esimiehemmekin vierailivat täällä maaliskuun alussa. Nyt kun koronarajoitukset on purettu julkisten sisätilojen maskipakkoa lukuunottamatta työkin on liikkuvampaa kuin tähän asti. 

Äitini viihtyi täällä joulun ympärillä lähes kolme kuukautta, mutta minä en ehtinyt lomailla. Nyt on pieni pääsiäisloma tiedossa, kun ensi viikolla lennän Suomeen. Pääsiäisen jälkeen Merimieskirkon henkilökunta kokoontuu koulutuspäiville eli on hienoa saada vihdoinkin tavata kaikki työtoverit kasvokkain. Mukavaa kevään odotusta!