Aloin kirjoittaa tätä blogia reilut kahdeksan vuotta sitten, kun sain rintasyöpädiagnoosin. Haluan kiittää kaikkia näinä vuosina blogiani lukeneita ja elämässäni mukanaeläneitä! Hormoniestolääkitys lopetettiin vihdoinkin ja nyt on syöpäkontrolleita enää kerran vuodessa. Elämäni rankin kokemus alkaa olla muisto, jonka läpikäymisestä voi ammentaa voimaa.

Aurinkorannikon kolmivuotinen sosiaalityön hanke saatiin kunnialla päätökseen ja loppuseminaari pidettiin 31.5.2023. Työ jatkuu kuitenkin osana Suomen Merimieskirkon ulkomailla tehtävää sosiaalityötä. Aloin kirjoittaa blogia, koska kirjoittaminen teki hyvää. Tässä työssä joudun jatkuvasti kirjoittamaan niin paljon, että koen tämän blogin jo vähän kuin taakkana. Olen myös tämän työn ja Fuengirolan tiiviissä suomalaisyhteisössä elämisen myötä tullut todella tarkaksi omasta yksityisyydestäni. Eroaisin jo koko sosiaalisesta mediastakin, jos se työni puolesta olisi mahdollista. Haluan toivottaa kaikille lukijoille hyvää kesää ja Jumalan siunausta elämänne poluille!