Gynekologini soitti eilen siirtäneensä minut nyt kirurgin hoitoon. Tapaan kirurgin ensi viikolla. Hän haluaa ensin käyttöönsä tällä viikolla tehtävien tutkimusten tulokset. Silloin saan ilmeisesti myös jo leikkausajan. Huomenna minulla on vastaanottoaika anestesialääkärille. Puolisollani on vapaapäivä, joten menemme yhdessä. Asumme tunnin matkan päässä sairaalasta ja yksin mennessäni käytän bussia, koska jäin viime lokakuussa ilman autoa. Jouduin 15.10. ketjukolarissa kahden auton väliin. Selvisin säikähdyksellä, mutta auto meni lunastukseen. Olen siitä lähtien ollut ilman autoa, jota en nyt välttämättä tarvitse, kun en ole töissä. Autokolari oli muuten yksi hyvä esimerkki kulttuurieroista. Kolarin aiheuttajaa, joka peräänajaessaan vahingoitti oman autonsa lisäksi kolmea muuta autoa, ei edes puhallutettu, vaikka paikalle kutsuttiin poliisit. Minua, jonka auto kärsi pahimmat vahingot, syynättiin ja ihmeteltiin, koska olen ulkomaalainen. Peräänajajan vakuutus maksoi minulle lopulta viime kuussa, siis viiden kuukauden odottamisen jälkeen, 1400 euroa. Ihmettelen vaan, mitä olisin tehnyt, jos olisin todella tarvinnut autoa joka päivä esimerkiksi työmatkoihin. 

Olen jo alkanut koota listaa kysymyksistä kirurgille. Sitä varten on onneksi olemassa vinkkejä mm. www.rintasyopa.fi -sivustolla. Kaipaan tietoa paitsi tarkasta diagnoosistani, leikkauksesta, hoidoista sen jälkeen, ennusteesta. Huomaan pelkääväni potilaaksi joutumista. Olen tottunut olemaan enimmäkseen hoitajan roolissa. En ole ikinä ollut sairaalassa yötä, paitsi työvuorossa. Minua ei ole koskaan nukutettu, vaan pienet operaatiot on tehty paikallispuudutuksessa. Kai tämä on jotain hallinnan menettämisenpelkoa. Sitähän sanotaan, että lääkärit ja hoitajat ovat vaikeimpia potilaita. Haluan kyllä luottaa lääkäreihin, jotka minua hoitavat, sillä asuessani Tansaniassa heitä ei aina ollut lähellä. Kolme malariaakin tuli sairastettua lääkärin puhelinkonsultaation varassa. No nyt minulla ei joka tapauksessa ole muuta vaihtoehtoa kuin suostua potilaan rooliin.