Olen puhunut neljän täkäläisen kohtalotoverin kanssa, jotka kuuluvat ystäväpiiriimme. Kahdella heistä on ollut rintasyöpä, yhdellä laajalle levinnyt lymfooma ja yksi on selättänyt sekä prostatasyövän että kroonisen leukemian. Tekee hyvää puhua ihmisten kanssa, jotka ymmärtävät, mistä puhun. Tänään tukijoukkooni liittyi puolisoni kollegan vaimo, joka on sekä kuntoutukseen erikoistunut lääkäri että puoliammattilainen urheilija. Olen tavannut hänet kerran aiemminkin. Hän valoi minuun luottamusta, että auttaa minua palaamaan pian tämän projektin jälkeen juoksemaan. Hän uskoo kuten minäkin tavalliseen terveelliseen ruokavalioon ja liikuntaan. Olen viime viikkoina jaksanut vielä treenata neljästä viiteen kertaan viikossa: juoksua, spinningiä ja pilatesta. Suhtaudun syövän selättämiseen siis vähän kuin maratoniin, johon nyt valmistaudun sekä fyysisesti että psyykkisesti. Kaikilla, joiden kanssa olen puhunut, on vähän omat painotuksensa, mutta yksi asia on yhteistä kaikilla: positiivinen asenne ja luottamus siihen, että syövästä voi selvitä.

Kirjoitin aiemmin suunnitelmastamme lähteä Kanarialle pyöräilemään. Puolisoni sai torstaina varaamamme loma-asunnon varauksen siirrettyä ensi vuodelle syöpädiagnoosiini vedoten. Perjantaina selvisi, kun puolisoni sai toukokuun työvuorot, että hänelle luvattu loma oli peruutettu! Oli siis hyvä, että olimme jo peruneet matkan, sillä emme olisi joka tapauksessa voineet lähteä. Puolisoni tekee nyt töitä enemmän kuin koskaan aiemmin, sillä hän jää varhaiseläkkeelle vuoden lopussa. Hän saa kyllä lakisääteiseti vapaata esim. leikkaukseni vuoksi ja muutenkin niin halutessaan. Minä ole aina nauttinut yksinolosta ja erityisesti sairaana ollessani haluan olla rauhassa. Se on täkäläisessä kulttuurissa outoa, kuten olen jo aiemmin kirjoittanut, mutta toivon ihmisten nyt kunnioittavan tahtoani. Olen jo päättänyt, etten halua esim. sairaalaan muita kuin puolisoni. Olen antanut hänelle tehtäväksi pitää täkäläiset sukulaiset ja ystävät ajantasalla, mutta minusta loitolla.