Pääsin eilen iltapäivällä kotiin! Olin todella tyytyväinen, kun sekä kiristysside että dreeni otettiin pois ja pääsin jo sairaalassa suihkuun viiden päivän tauon jälkeen. Totesin puolisolleni, että tätä kauemmin olen ollut ilman suihkua vain Kilimanjaron kuuden päivän vaelluksen aikana. Ehdin jo vähän pelätä, etten pääsekään kotiin tai ainakaan ilman dreeniä, kun sunnuntai-iltana rintaan siteen yläpuolelle nousi mustelma ja kova patti ja se oli vähän lämmin. Antibiootti oli lopetettu jo lauantaina. Parin tunnin odottelun jälkeen päivystävä kirurgi kävi katsomassa ja totesi patin ja mustelman vaarattomuuden. Hän määräsi jäähauteen ja kipulääkettä suoneen. Hoitajat eilen aamulla vähän varoittelivat, että voi olla, etten pääse dreenistä vielä eroon, koska vuorokauden aikana oli vielä vuotanut 100 ml. Kaikki pelot olivat kuitenkin turhia ja sairaanhoitajaopiskelija poisti dreenini iltapäivällä. Olin jo nimennyt dreenin iilimadoksi, koska se toimi alipaineella ja imi koko ajan haavasta nestettä. Mikä helpotus, kun pystyin taas hengittämään! Olen tyytyväinen, että leikattu rinta on vasemmalla puolella, sillä nyt kun minun pitää välttää vasemman käden käyttöä, se ei niin paljon haittaa, koska olen oikeakätinen. Toisaalta kiputuntemukset ovat olleet mielenkiintoisia, koska haava-alue on sydämen päällä ja välillä on tuntunut, että henki salpautuu ja sydän pomppii pois rytmistään. 

Lääkäreiden ohjeet olivat, että vasenta kättä ei saa nyt nostaa olkatason yläpuolelle eikä kuormittaa, ettei se ala turvota. Rinnan väliaikainen proteesi on jännän tuntuinen. Ihossa on tunto, mutta sisällä tietenkään ei. Ompeleet sulavat itsestään, eikä niitä tarvitse poistaa. Rinta on hämmästyttävän siisti ja proteesin kanssa jo niin suuri, ettei pusero päällä asiasta tietämätön huomaa rinnan poistoa. Nyt pitää käyttää edestä avattavia vaatteita. Yksi tärkeä asia minulle unohdettiin kertoa eilen, jonka selvitin itse tänään. Eilen sairaalasta lähtiessäni minua kehotettiin laittamaan rintaliivit ja sisään iso sidetaitos, koska dreenihaava saattoi vielä vuotaa. Illalla kotona otin liivit pois ja ihmettelin outoa viiltävää hermokipua rinnan alla. Ajattelin, että se johtuu varmaan monta päivää olleesta kiristyssiteestä. Tänään soitin aivan muuta asiaa sairaalaan ja kommentoin ohimennen rintaliivien käyttöä. Vastaus oli, että minun on käytettävä toppityyppistä liiviä 24 tuntia vuorokaudessa! Eipä ollut kukaan tullut maininneeksi. No tänään olin luonnostaan jo aamulla laittanut sellaisen päälle. Saan käydä kävelyllä ja muuten elää normaalisti. Tänään kävin jo puolen tunnin kävelyllä, mutta sen päälle nukuin puoli tuntia. Sairaalassa huomasin, että minulla oli vierotusoireita liikunnasta. Onneksi pääsen sentään jo kävelylle. Muutamana ensimmäisenä päivänä kehotettiin ottamaan Parasetamol 1 g x 3. Se tuntuu olevan sopiva annos, koska kipuja ei tänään ole ollut. 

Sen verran vielä sairaalassa olosta, että kokemus oli lopulta positiivinen, vaikka aika ajoin potilaana olo oli jotenkin nöyryyttävää. En tiedä johtuiko se osittain kieli- ja kultturieroista. Siitä olen kuitenkin jo hoitoprosessin tässä vaiheessa varma, että syöpäpotilaan psyykkiseen puoleen kiinnitetään aivan liian vähän huomiota. Olen ymmärtänyt, että Suomessa valitetaan samasta asiasta, vaikka siellä on olemassa erillisiä rintasyöpähoitajien vastaanottoja. Esimerkiksi minun tapauksessani gynekologi lätkäisi rintasyöpädiagnoosin 30.3. enkä ole tavannut häntä sen koommin. Tehtiin tutkimuksia ja 22.4. tapasin kirurgin ja 27.4. plastikkakirurgin. Sitten 6.5. oli leikkaus ja olin potilaana osastolla, jossa on kaikenlaisia yksityspotilaita. Minä olen hyvässä asemassa, koska en varsinaisesti kaipaa psyykkistä tukea, vaan koen olevani aika tasapainossa tässä vaiheessa. Mietin vaan pienten lasten äitejä, joilla on huoli arjen sujumisesta ja ehkä taloudellisia vaikeuksia. Miltä tuntuu, jos kukaan ei kysy, miten jaksat tai selviät tässä tilanteessa. Minusta psykologien ja sosiaalihoitajien palveluja pitäisi ainakin tarjota kaikille. Täällä luotetaan aivan liian paljon perheen ja suvun tukeen. 

Tämä viikko on toipumista kotona. Puolisoni pesi pyykit, kävi kaupassa ja valmisti minulle paljon ruokaa ja lähti kolmen päivän työmatkalle. Olen tyytyväinen, kun saan nauttia kodin rauhasta. Ensi maanantaina minulla on plastikkakirurgin vastaanotto, jossa tarkistetaan haavan tilanne. Torstaina 21.5. menen puolisoni kanssa ensimmäiselle onkologin vastaanotolle. Hän on rintasyövän erikoislääkäri ja olen kuullut hänestä pelkkää hyvää. Hänen kanssaan minulla tuleekin olemaan pidempi hoitosuhde. Sitten alkaa vähitellen selvitä, mitä jatkohoitoja minulla on edessä.