Levottoman yön jälkeen lähdin seitsemän bussilla ravinnotta kaupunkiin verikokeisiin. Pari suonta piti taas puhkaista ennen kuin näytteet saatiin otettua. Monettako kertaa mahdoin jo olla tänä vuonna verikokeissa...Oikean käden suonet ovat huonossa kunnossa, kun aina niitä rasitetaan. Vasenta kättä, kun ei voi enää koskaan käyttää verikokeisiin, suoniyhteyksiin tai verenpaineen ottoon, kun imusolmukkeita on poistettu. Verikoereissu kestää aina matkoineen kolme tuntia, vaikka palaan heti kotiin aamiaiselle. Baarien espanjalaiset kevytaamiaiset eivät minua kiinnosta, vaan tarvitsen kunnon kaurapuuroa ja mustikkakeittoa, varsinkin nyt kun olen antibioottikuurilla. Yhteisen aamiaisen jälkeen kävin puolisoni kanssa kävelyllä. Uusi lämmityssysteemi käytiin tarkistamassa. Juhlistimme päivää menemällä pitkästä aikaa japanilaiseen suosikkiravintolaamme syömään ja elokuviin. 

Tänään on kulunut tasan puoli vuotta rintasyöpädiagnoosin saamisesta 30.3. Yksi ystäväni kysyi vähän diagnoosin saamisen jälkeen, jos tämä on pahinta, mitä minulle on elämässäni tapahtunut. Silloin en osannut vielä oikein vastata. Nyt puolen vuoden jälkeen voin sanoa, että tämä on ollut tähänastisen elämäni rankin jakso. Oman sairastamisen lisäksi tilannetta pahensi puolisoni sairastuminen samaan aikaan kesällä. Hän on onneksi jo kunnossa. Kaksi eri henkilöä, itseäni nuorempia naisia, sanoi minulle viikonloppuna, että olen vahva, kun jaksan yrittää eteenpäin ja puhun kokemuksistani. Vastasin molemmille, etten näe oikein muutakaan vaihtoehtoa. Sänkyyn jääminen ja itseensä käpertyminen on varma kuolema. Sanoin elämänkokemuksesta, kuten 10 vuodesta diakoniatyössä Suomessa, neljästä vuodesta lähetystyössä Tansaniassa ja viimeksi kuluneista kahdeksasta vuodesta Espanjassa, olevan myös hyötyä asioiden suhteuttamisessa. Olen aina ja varsinkin tämän puolen vuoden aikana käyttänyt hyväkseni niin sanottua "kurjuuden maksimointia". Kun tuntuu siltä, että minulla menee huonosti, kuuntelen tai ajattelen jotakuta, jolla menee vielä huonommin ja olen taas tyytyväinen elämääni. Se, että minulla ei ole lapsia, on varmaan myös helpottanut tilannetta. Minulla on myös vahva kristillinen elämänkatsomus eli esimerkiksi kuolemanpelkoa minun ei ole tarvinnut käsitellä. Kärsivällisyys ei ole vahvin puoleni, mutta tässä koulussa sitä on pakko oppia. Elämä kun ei aina etene kuten minä haluaisin.