Tänään tulee kuluneeksi kolme vuotta rintasyöpädiagnoosin saamisesta. Minulla on parhaillaan kontrollit menossa ja olo on hermostunut kuten aina kontrollien aikaan. En ole vielä tavannut syöpädiagnoosin saanutta, jonka kanssa ei voisi jakaa näitä tunnelmia. Pelko vaan jotenkin jää alitajuntaan, kun elimistö on kerran pettänyt. Lääkityksen sivuvaikutukset pitävät huolen siitä, että sairautta on vaikea unohtaa yhtenäkään päivänä.

Olin jo rintakehän magneettikuvassa ja ensi viikolla menen verikokeisiin. Menen onkologin vastaanotolle hakemaan tulokset 9.4. Samana päivänä menen myös gynekologini vastaanotolle. Viime perjantaina pistin toivottavasti elämäni viimeisen Zoladex-implantin. Viimeisen ainakin tällä erää, sillä onkologi päätti, että sen osalta kahden vuoden hoito riittää. Hammaslääkärissä olin jo aiemmin tänä vuonna, koska toki nämä lääkitykset vaikuttavat suuhunkin. Minulta paikattiin yksi reikä.

Huomenna tämä blogini juhlii kolmevuotissynttäreitä ja sen kirjoittaja juhlii ylihuomenna pääsiäisen lisäksi synttäreitään. Maanantaina Isäni kuolemasta tulee kuluneeksi kaksi vuotta. Tämä maalis-huhtikuun vaihde on lastattu monenlaisilla tunnelmilla. Tämä blogi toimii minulle kirjoitusterapiana ja on tietysti aina mukavaa saada kommenttejakin. Tästä pitkäperjantain alakuloisesta tunnelmasta siirrytään sunnuntain pääsiäisiloon. Niin sen pitää olla. Meille annettua elämää pitää elää päivä kerrallaan. Hyvää pääsiäistä!