On taas kevät ja se aika vuodesta, kun mielessä pyörii neljä vuotta sitten 30.3. saamani rintasyöpädiagnoosi. Eipä silti, että asiaa nyt yhtenäkään päivänä pystyisin unohtamaan, koska se muutti elämäni täysin. Paitsi että olen yksirintainen, lääkityksen sivuoireet vaikuttavat elämääni joka päivä kipuina ja huonona yöunena. Ensi kuussa oleva vuosikontrolli jännittää jo, koska syövän jälkeen kontrolleista on löytynyt tuberkuloosi, anemia, myomia, jotka ovat aiheuttaneet lisää tutkimuksia ja hoitoja. Tämä blogi täyttää samalla neljä vuotta. Isäni kuolemasta tulee ensi viikolla kuluneeksi kolme vuotta. Minulla on huoli Äidistäni Suomessa, jonka toipuminen ei ole edistynyt.

En ole oikein pystynyt nauttimaan ennätyskuivasta Espanjan keväästä. Aloitin kyllä pyöräilykauden aikaisemmin kuin koskaan, kun enää en voi polvikuluman vuoksi juosta. Olen myös käynyt joogassa ja salilla. Sosiaalista elämää olen jaksanut viime päivityksen jälkeen parien synttärijuhlien ja yhden konsertin verran ja meillä aloitettiin paellantekokausi ulkosalla, kun yhtenä sunnuntaina oli ruokavieraita. Tulevana kesänä tulee 12 vuotta siitä, kun muutin Espanjaan, enkä varmaan koskaan totu siihen, miten iso rooli mieheni suvulla on elämässämme. Tilanne on varmaan samanlainen kuin Suomessa ennen vanhaan. Asumme kahdestaan, mutta lähes kaikkea ajanvieton suunnittelua ohjaavat suvun tarpeet: anoppini hoito, mieheni aikuisten poikien tarpeet, suvun kokoontumiset jne. 

Huhtikuu tuo tullessaan paitsi rintasyövän vuosikontrollit myös pääsiäisen, suomalaisten kevätkirkon, suomalaisten ystävien vierailun kaupungissamme ja käyn Suomen suurlähetystössä varmaan äänestämässäkin. Toukokuussa miehelläni ja minulla on suunnitelmissa perinteinen pyöräilyreissu rannikolle.