Huomenna tulee kuluneeksi kaksi vuotta rinnanpoistoleikkauksestani eli mastektomiasta. Olen sopeutunut hyvin yksirintaisen elämään. Rintaliivin sisään laitettavaa irtoproteesia en käytä edes viikottain. Kotona ja urheillessa en sitä käytä. Laitan sen vain kun käytän jotain hyvin istuvaa puseroa. Ei proteesi ole mitenkään epämukava kapistus, mutta vähän turhake kylläkin tavallisena arkipäivänä. On muuten todella tärkeä asia, että mieheni on kanssani samaa mieltä.

Isäni hautajaisista tulee sunnuntaina kuluneeksi vuosi. Minulla on ikävä Isää sellaisena kuin hän oli terveenä ennen sairastumistaan alzheimerin tautiin. Vahvan Isäni sairastuminen ja poishiipumisen seuraaminen oli todella rankkaa erityisesti Äidilleni, mutta myös sisarelleni, minulle ja Isäni nuoremmille sisaruksille. Kaipaan Isän neuvoja ja erityisesti kesämökkimme Suomessa ei ole enää sama paikka ilman häntä. 

Tämän kevään haaste eli muuttomme antaa edelleen odottaa itseään. Sitä odotellessa vietimme vappua varastossamme "konmarittaen". Eilen veimme kymmenkunta laatikollista tavaraa kaatopaikalle, vanha jääkaappi haettiin kotiovelta ja yksi sohva lähti uuteen kotiin jo aiemmin. Viime viikolla pyysimme tarjousta paikalliselta muuttofirmalta ja olemme päätymässä siihen, että ammattilaiset hoitavat huonekalujen purun, tavaroiden pakkaamisen ja siirron sekä uudessa kodissa kokoavat huonekalut paikoilleen. Meille jää laatikoiden purku ja tavaroiden laittaminen paikoilleen. Tällainen ei ihan täyden palvelun muutto vaatii neljä miestä puoleksitoista päiväksi, kun arvoitu tavaramäärä huonekalujen lisäksi on noin 50 laatikollista ja maksaa reilut 1200 euroa sisältën miesten palkkojen lisäksi myös muuttoauton, laatikot, pakkausmateriaalit ja vakuutuksen.

Syitä tähän ratkaisuun on monia. En koe olevani väsymykseni ja kipujeni vuoksi täydessä muuttokunnossa. Jaksan yhden päivän heilua täysillä, mutta seuraavana päivänä saan maksaa veroa liiasta rasituksesta. Tiedän noin kymmenen muuton kokemuksella, että muutossa pitää jaksaa painaa hommia päivätolkulla. Muuttoaikataulu käy myös turhan tiukaksi, koska ainakaan ennen tämän kuun loppua emme pääse muuttamaan ja kesäkuun lopussa haluan tulla Suomeen. Kolmas syy on, ettei lähipiirissämme juurikaan ole muuttotalkoisiin soveltuvaa väkeä. On mielenkiintoista, ettei espanjankielessä edes ole varsinaista talkoot-sanaa, eikä se ole sellainen käsite kuin Suomessa. Suomessa jokainen on kuullut ainakin puhuttavan muutto- tai pihatalkoista. Täytyy myöntää, että tunnen itseni vähän "huonoksi suomalaiseksi emännäksi", kun en saa yhtä muuttoa hoidettua kuten ennen, mutta nyt on vaan pakko laskea vaatimustasoa. Muuttofirman palkkaaminen oli lopulta mieheni idea. Meidän ei onneksi tarvitse maksaa takuuvuokraa eikä vuokravälittäjän palkkioita, koska tuleva kotimme on ystäviemme omistama, joten säästyneet rahat voimme käyttää muuttofirmaan.

Minulle soitettiin tänään taas pitkästä aikaa työpaikasta eli sairaanhoitajan sijaisuudesta naapurikylän sairaalassa. Mielenkiintoista, koska en ole vuosiin lähettänyt työhakemuksia ja tähän kyseiseen julkisen puolen hakusysteemiin olen laittanut paperini noin kahdeksan vuotta sitten ja tämä on ensimmäinen kerta, kun julkiselta puolelta soitetaan! Soittajan mukaan olen nyt listan sijalla neljä ja koska en lupautunut töihin ensi tiistaina minut laitetaan kuulemma vuodeksi karenssiin ja listan viimeiseksi!? Tarina ei kerro, montako tuhatta hakijaa listalla on. Olisi mielenkiintoista tietää, miten listalla noustaan, kun en ole kertaakaan päivittänyt sinne tietojani enkä työkokemustani näiden vuosien aikana. Tämä päivä on taas kipupäivä. Nukuin viime yönä vain lyhyitä pätkiä ja aamulla lähes kaikkia niveliä särki. En siis todellakaan ole työkunnossa. Tuntui silti pahalta kieltäytyä alani työstä aivan kodin lähellä. Toivoisin niin, että voimani taas palautuisivat ja voisin jälleen miettiä työhönpaluutakin. Tällä hetkellä tunnelmani eivät ole kovin korkealla.