Isäni kuoli vuosi sitten ja Äitini toimi vuosia hänen omaishoitajanaan ja poltti itsensä loppuun. Äidilläni on ollut nyt rankka talvi uupumuksen ja infektiokierteen vuoksi. Tuntuu tosi kurjalta olla näin kaukana ilman, että voin olla avuksi. Onneksi sisareni asuu lähellä ja onneksi on Skype, jotka vähän helpottavat oloani. Tiedän, että tunne on molemminpuolinen, sillä Äitini murehtii yhtä lailla minun vointiani. Mieheni huolehtii paljon kolmesti viikossa dialyysissa käyvästä Äidistään. Espanjalaiseen tapaan yhteyttä pidetään päivittäin ja vanhimpana poikana mieheni hoitaa paljon Äitinsä asioita: kuljettamista, ostoksia, ruoanlaittoa jne. Ehkä siksi minusta tuntuu erityisen pahalta, kun en voi auttaa omaa Äitiäni. Tarkoitukseni on kyllä kesällä olla ainakin pari kuukautta Äitini apuna kunhan saamme ensin muutettua. Vieläkään meillä ei ole muuttopäivää...

Yksi espanjalainen myös rintasyöpää sairastanut toimittajaystäväni haastatteli minua viime perjantaina rintasyöpäpotilaille tarkoitettuun "Rose" -lehteen. Aiheena on kokemukset rintaproteesileikkauksista. Minä edustan operaation epäonnistuneita haastateltavia. Kerroin tarinani ja kokemukseni ja myös sen, että Suomessa ei kyseisiä operaatioita yleensä tehdä kuin vasta kaksi vuotta syöpähoitojen päättymisen jälkeen korkean epäonnistumisriskin vuoksi. Juttua varten otetaan vielä myös valokuvia 8.5. Olen lupautunut juttuun omalla nimelläni ja kasvoillani sekä rinnallani/arvellani.