Olen ollut Suomessa kesän vietossa jo yli kaksi kuukautta ja vauhtia on riittänyt. Kaksien lakkiaisten jälkeen olen juhlinut kolmissa rippijuhlissa ja yksillä 60-vuotisjuhlilla. Olen ollut kahdella picnic-risteilyllä ja kahdessa kesäteatterissa sekä useammissa konserteissa. Ensi viikonloppuna on vielä tiedossa kesän kolmas kesäteatterielämys.

Mieheni tuli nyt ensimmäistä kertaa elämässään heinäkuussa Suomeen ja mökkeilyn sekä pyöräilyn lisäksi vierailimme ystävien kanssa upealla Bengtskärin majakkasaarella sekä toisella retkellä Teijon kansallispuistossa ja Mathildedalin ruukkikylässä. Toteutimme myös unelmamme Porin Jazz -festivaaleille pääsystä, josta mieheni erityisesti nautti. Sisäänajoimme uudet pyörämme lyhyillä päiväretkillä. Mieheni meni välillä Espanjaan, mutta palaa Suomeen jälleen ensi viikolla ja nyt suunnittelemme Saariston Rengastien pyöräretkeä. Olemme tehneet sen jo kerran aiemminkin ja viimeksi pari vuotta sitten pyöräilimme Ahvenanmaalla.

Mökillä riittää puuhaa. Omasta kasvimaasta saa jo salaattia, tilliä, persiljaa, basilikaa, kesäkurpitsaa ja luulen, että ensi viikolla nostetaan jo perunaakin. Eilen poimin viinimarjat ja mustikoitakin olen jo vähän poiminut. Äitini pakasti suomalaiseen tyyliin jo mansikoita, vadelmia ja mustikoita. Mieheni ihmettelee tätä suomalaista pakastamiskulttuuria. Ei Espanjassa tarvitse mitään pakastaa, kun tuoreita hedelmiä ja vihanneksia on saatavana ympäri vuoden. Eivätkä nykyään kaikki suomalaisetkaan enää pakasta, kun kaupan pakastealtaasta saa marjoja ympäri vuoden. Nautin mökillä olosta ja puuhastelusta, mutta myönnän, että välillä väsyttää, kun hoidan samalla Äitiäni ja mieheni paikalla ollessa toimin myös suomi-espanja -tulkkina. Jooga ja sauvakävelylenkit ovat minulle tarvitsemaani omaa aikaa. Lukemaan en ole juurikaan ehtinyt, koska kaadun iltaisin väsyneenä sänkyyn.

Vielä on kesää jäljellä eli mieheni palattua tänne aiomme mökkipuuhien lisäksi tavata vielä joitakin ystäviä ja pyöräillä toivottavasti Saariston Rengastien upeissa maisemissa. Syyskuun alussa palaamme Espanjaan, koska minulta loppuvat lääkkeet, joita sain vain kolmen kuukauden annoksen mukaani.