Sain eilisaamuna puhelinsoiton vakuutusyhtiöstämme, että he eivät korvaa Oncotype DX-geenitestiä. Sama politiikka kuin Suomessa siis eli sytostaattihoidot tulevat halvemmiksi - money rules! No me maksamme testin itse ja se lähti Yhdysvaltoihin jo viime perjantaina. Siellä testi on ollut käytössä jo vuodesta 2004 alkaen.

Olen nyt ehtinyt lukea vähän lisää onkologilta saamaani materiaalia. Rintasyöpäni on yleisintä eli duktaalista tyyppiä ja täyttää geenitestin edellytykset: varhaisvaiheessa, kasvaimen koko alle 2 cm, positiiviset hormonireseptorit, Her2 -negatiivista tyyppiä, eikä levinnyt imusolmukkeisiin. Testissä syöpäkasvaimesta tutkitaan 21 eri geeniä, joista 16 on sidoksissa sytostaattihoidosta hyötymiseen ja mahdolliseen syövän uusiutumiseen. Testitulos kertoo siis, hyödynkö sytostaattihoidosta ja millä todennäköisyydellä rintasyöpäni uusiutuu. Testitulos voi olla, että minulla on alhainen riski eli tarvitsen vain hormonihoitoa, minulla on korkea riski eli tarvitsen sekä sytostaatti- että hormonihoitoa tai minulla on kohtalainen riski, jolloin myös varmuuden vuoksi annetaan sytostaattihoitoa hormonihoidon lisäksi. Niiden potilaiden osuus, jotka eivät tarvitse sytostaattihoitoa on 25 - 30 %. Testi mittaa myös hormonireseptoreiden aktiivisuutta, joka auttaa hoidon valinnassa. Nyt siis odottelen reilu pari viikkoa, mihin ryhmään geenieni perusteella kuulun. Valmistaudun kuitenkin koko ajan henkisesti sytostaattihoitojen mahdollisuuteen.

Tekee todella hyvää saada jakaa ajatuksia saman kokeneiden kanssa. Minulla on täällä kolme saman läpikäynyttä naista, joista yksi ikäiseni on jo täysin toipunut, toisella vanhimmalla ovat hoidot edelleen käynnissä ja kolmas minua 15 vuotta nuorempi sairastui juuri uudestaan ja leikataan huomenna. Olen ilokseni saanut blogin välityksellä yhteyden suomalaiseen samassa tilanteessa olevaan sisareen. Olen siis melkein huomaamattani saanut itselleni vertaistukiryhmän! 

Minulla on seuraava lääkärikäynti vasta 8.6. eli puolisoni ja minä aiomme nyt vähän tuulettua tästä syöpäprojektista. On kulunut kohta kolme kuukautta, kun olen koko ajan vaan valmistautunut seuraavaan tutkimukseen tai lääkärikäyntiin. Viikonloppuna menemme hotelliin ja nautimme lankomiesteni jazz-konsertista. Ensi viikolla menemme maanantaista perjantaihin kanadalaisten ystäviemme kanssa Avilan Gredosin vuoristoon, jossa puolisoni pääsee pyöräilemään ja minä saan uusia kävelymaisemia. Minulla ei ole vielä lupaa hypätä pyöränselkään. Tekee hyvää vaihtaa vähän maisemaa, vaikka kauas en voi nyt matkustaa ja jospa odottavan aika näin kuluisi nopeammin.