Tällä viikolla lämpötila on vihdoinkin laskenut reiluun + 20 asteeseen, joten on helpompi olla. Kuten jo aiemmin kirjoitin en tiedä, onko sytostaattien kasautumisvaikutusta, uuden sytostaatin sivuvaikutusta vai väkisin tehtyjen vaihdevuosien ansiota, mutta mieli on aika maassa. Puolisoni tilanne vaikuttaa tietysti myös. Hän on ollut kuluneella viikolla onneksi paljon liikkeellä, joka on tarkoittanut vähemmän vieraita. Saadessani olla rauhassa olen hiljakseen siivoillut, pessyt pyykkiä, silittänyt ja leivoin jopa porkkanasämpylöitä, mitä en ole tehnyt toukokuisen leikkauksen jälkeen. Eilen jaksoin kävellä puolisoni kanssa kymmenen kilometriä, kun tiesin, että illalla pääsen fysioterapeutin hoitoon. Kaikella tällä puuhastelulla yritän pitää päätä kasassa. Lievät lihaskivut ja huimaus jatkuvat edelleen. Välillä en meinaa osua oviaukosta sisään huimauksen takia. 

Ensi keskiviikkona menen verikokeisiin ja torstaina on toivottavasti vuorossa viimeinen sytostaattihoito. Toivon, että sen jälkeen alan vähitellen toipua rankoista hoidoista, vaikka hormonihoito alkaakin heti perään. Olen kuullut myös ikäviä kokemuksia hoitojen jälkeisestä masennuksesta. Toivon voivani palata vähitellen normaaliin arkeen. Nyt olen koko hoitojen ajan vältellyt isoja väkijoukkoja, metroa, en ole uinut koko kesänä jne. Odotan jo sitä, että pääsen esimerkiksi elokuviin, konsertteihin sekä pilates- ja spinning-tunneille. Tulevaisuudessa odottaa monia isoja kysymyksiä. Miten sopeudumme siihen, että olemme nyt molemmat kotona? Alanko minä etsiä taas töitä täältä tai kesätöitä Suomesta, kuten viime vuonna? Muutammeko tulojen pienenemisen vuoksi? Meidän pitää nyt joka tapauksessa ensin hoitaa itsemme kuntoon.